|
Itävallan reissun jälkeen on tullut mietittyä asioita ja lopputulos on nyt sitten otsikon mukainen, eli triathlonurani on nyt saanut pisteen peräänsä. Eli selväksi suomeksi, triathlonkilpailut on nyt nähty ja koettu ja on aika siirtyä muihin tehtäviin. Itävallan kisan jälkeen kävin vielä rimpuilemassa Joroisilla, sillä halusin kuitenkin osallistua vielä kerran Suomen hienoimpaan kilpailuun ja yritin tietysti myös puolustaa viime vuoden mestaruutta. Väsyneen miehen menoahan se oli alusta saakka ja homma jäi sitten juoksuosuudella kesken kun sain totaalisen tarpeekseni rimpuilusta. Nyt on sitten levon ja muiden asioiden vuoro.
Miksi päädyin lopettamispäätökseen? Olen halunnut koko urani ajan mitata omien kykyjeni äärirajoja ja tavoitella triathlonin maailman kärkeä. Olen tehnyt valtavan määrän töitä ja uskonut että tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista, mutta nyt realiteetit on pakko tunnustaa. Nykyisillä resursseilla homma ei vain onnistu, ammattimaisen harjoittelun, työn ja normaalien arki-askareiden ja perhe-elämän yhdistäminen ei onnistu niin, että kykenisin saavuttamaan tavoitteeni. Käytännössä olen kyllä mitannut rajani useaan kertaan ja ylittänytkin ne monesti, mutta kansainvälistä huippua en kyennyt tavoittamaan. Parhaimmillani pääsin melko lähelle, mutta ne tärkeät viimeiset askeleet huipulle jäivät ottamatta. Yksi merkittävä asia, joka vaikeutti urakkaa koko urani ajan oli riittämättömät resurssit. Taloudellisen tilanteen heikkous vaikuttaa suoranaisesti toimintaedellytyksiin, mutta ennenkaikkea lisää merkittävästi henkistä kuormitusta. Vaikka menot nipistetään mahdollisimman pieniksi, kilpailumatkat ja leirit aiheuttavat kuluja, jotka pitäisi kattaa jollain tavoin. Millaiset resurssit käytössäni sitten oli? Suurin tukijani on viime vuodet ehdottomasti ollut Scorpion Bikes, josta olen välinetuen lisäksi saanut puolipäivätyöni ansiosta taloudellisen perusturvan. Iso kiitos välinetuesta myös Leppävirran Kesportille. Taloudellista tukea sain esim. tänä vuonna seuraavasti: Triathlonliitolta 1000€ valmennustuki, ensimmäisen kerran saamani valmennustidendi Leppävirran kunnalta (500€) ja vanhalta seuraltani saamani seuran parhaan urheilijan stipendi (100€). Taloudellinen tuki ei aikaisempinakaan vuosina ole ollut sen kummempi, eli pääasiallinen tuki on ollut triathlonliiton valmennustuki. Rahallisia sponsoreita en enää parina viime vuotena jaksanut aktiivisesti etsiä, sillä niin tuloksetonta se aikaisemmin oli. 1600€ vuosibudjetilla ei tietysti kovinkaan montaa reissua heitetä, vaan loppukauden reissut piti kattaa omilla rahoilla/alkukauden kisoista saaduilla palkintorahoilla. Valitettavasti triathlonin palkintorahat eivät ole esim tenniksen mittakaavassa (isoin saamani palkintopotti on Hollannin täydenmatkan kisan voitosta saamani 4000€) ja niille pääsy on tiukassa. Tämä aiheuttaa tietysti pientä ylimääräistä painetta ja stressiä. Eli eihän tässä toiminnassa ole ollut oikeastaan mitään järkeä, mutta rakkaudesta lajiin olen ollut valmis tekemään kaikkeni.Pitää myös muistaa, että en ole suinkaan ainoa triathlonisti, joka toimii/on toiminut vähäisillä resursseilla. Liioittelematta voin sanoa, että kaikki suomalaiset maailmalla kiertävät elite triathleetit painivat samojen ongelmien kanssa. En ole myöskään ensimmäinen joka lopettaa uransa "kesken" väsyessään taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Toivottavasti tulevaisuudessa suomalaistriathlonistit saisivat toimintaedellytykset kuntoon, sillä muuten maailman huipun tavoittaminen on äärimmäisen hankalaa. Maailmalla mennään niin kovaa, (olipa kyseessä lyhyt taikka pitkä matka) ettei sitä Suomessa oikein edes ymmärretä. Koska nautin vielä harjoittelusta ja kilpailuviettiäkin on vielä jäljellä, jäähdyttelen jatkossa kilpapyöräilyn parissa Suomessa. Tsemppiä kaikille hienon lajin harrastajille!
Käyttäjien kommentit (6) 
|
|
|
