Ensimmäisen kerran kolahti liikenneympyrässä, jossa oli vettä tiellä. Takaa kuului vain kolinaa, kun jokunun triathlonisti otti tuntumaa asfalttiin. Onneksi ajoin aika ylhäällä ryhmässä ja ennätin tilanteen alta ennen kolinaa. Kaupungista pääsimme sitten pimeälle moottoritielle ja auringon pikkuhiljaa noustessa matkamme jatkui vaihtelevalla reitillä. Oma kilpailuni sai ikävän käänteen reilun 30km ajon jälkeen kun kuulin ikävän pssss.. äänen. Takarenkaani tyhjeni silmänräpäyksessä ja jouduin vetämään tien sivuun. Olin noin 50 hengen pääryhmässä kaikkien kilpailun ennakkosuosikkien kanssa, mutta rengasrikko muutti tilanteen. Kisan luonteen huomioiden tiesin, että palkintosijat käytännössä karkasivat rengasrikon myötä, mutta päätin jatkaa menoa siitä välittämättä. Ironista kyllä, että koko kesän kaikilla kilpailumatkoillani mukanani ollut (ja tähän mennessä siis käyttämätön) Pitstop (painevaahto, jolla puhjenneen renkaan korjaaminen onnistuu parhaimmillaan 30sec) oli juuri tällä reissulla poistettu lentoaseman turvatarkastuksessa pyörälaukustani enkä ollut yrityksistäni huolimatta löytänyt Espanjasta uutta tilalle. Niinpä jouduin vaihtamaan varatuubin puhjenneen tilalle ja tässä operaatiossa tärvääntyi aikaa n 5 minuuttia.

Takaisin tielle päästyäni kärkiryhmä kuten monta muutakin ryhmää oli karannut minulta joten "pääsin" ajamaan yksin. Edessäni meni n. kymmenen ajajan ryhmä ja takaani tuli vielä yksi isompi ryhmä (= grupetto). Jauhoin jonkin aikaa yksin, kunnes reitin isoimmassa ylämäessä otin liikenneympyrästä väärän tien ja tein yhteensä noin kilometrin sakkolenkin ennenkuin järjestäjien moottoripyörä käännytti minut takaisin. Tullessani takaisin kisareitille huomasin ajavani grupeton viimeisenä. Ohitin heti koko porukan ja koukkupolvilla olikin ihemettelemistä, miten pro urheilija oli heidän ryhmässään. Tämän jälkeen ajoin n 50km yksin saavuttaen aina välillä yksinäisiä ajajia, jotka tippuivat aina suoraan vetoon. Lopulta huomaisin takanani pienen ryhmän, joka saavutti minua. Jonkin ajan kuluttua tuosta ryhmästä oli kaksi ajajaa perässäni ja odotin heitä, jotta saisimme trion kasaan. Ajajat olivat kaatuneet liikenneympyrässä, toinen oli pro ja toinen oli joukkuekisan viestinviejä. Ajoimme triona ihan ok vauhtia pidemmän siivun kunnes poliisimoottoripyörä ajoi viereemme ja alkoi kova selostus espanjaksi. En ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse, kunnes viereemme ajoi toinen moottoripyörä ja sieltä sain englanniksi tiedon että johdimme kisaa. Tämä oli tietysti aika yllättävä tieto, kun emme olleet ohittaneet ketään. Siinä sitten selvittelimme tilannetta ja ajoimme hissua, söimme ja mietimme tilannetta. Koska kukaan meistä ei ollut huomannut risteystä, josta olimme ajaneet harhaan, emmekä tienneet milloin tämä oli tapahtunut tilanne oli outo (pyörän mittarin mukaan oikaisullemme tuli mittaa n 12-15km). Pian kärkiryhmä ajoi ohitsemme ja annoimme heidän mennä. Jatkoimme pikkuhiljaa ajamista, sillä helpoin tapa päästä perille oli mennä kisareitin mukaan. Pian myös kakkosryhmä oli perässämme ja odotimme heitä liittyäksemme porukkaan. T2:een tulimme sitten kakkosryhmän mukana ja eikun uimaan. Samahan se on vetää kisa loppuun vaikka lopputuloksen jo tiesimmekin.

Uinti lähti ihan mukavasti liikkeelle ja pian huomasin uivani Marcel Zamoran ja Francois Chapaudin kanssa 2 ryhmän kärkiuimareina. Viimeisillä parilla sadalla metrillä jäin muutamia metrejä heistä, sillä sekä etu- että takareisiä alkoi krampata niin kovaa, etten kyennyt potkimaan lainkaan. Rannassa tilanne paheni sillä en kyennyt nousemaan vedestä kramppien takia. Niinpä makasin rannassa jalkojen krampatessa vuoroin edestä, vuoroin takaa ja välillä molemmista yhtäaikaa. Pian muita kakkosryhmän uimareita rantautui ja yksi heistä teki seuraa minulle rannalla. Molemmat kiemurtelivat tuskissaan rantavedessä kramppien takia. Lopulta sain rentoutettua jalkoja sen verran, että kykenin nousemaan vedestä. Aikaa rannalla makoiluun meni kuitenkin n 7 minuuttia, joten ok uinnista ei ollut paljon iloa. Pieniä kramppeja oli vielä kenkien vaihdon yhteudessä, mutta onneksi pystyin istumaan penkillä, minkä ansiosta sain kengät jalkaani ja pääsin juoksemaan.

Juoksu lähti kulkemaan ihan mukavasti, vaikka paras kisafiilis oli tietysti hävinnyt jo aikoja sitten. Pystyin kuitenkin poimimaan edellämenneitä juoksijoita nostaen sijoitustani. Juoksuosuus tuntui loputtomalta, sillä juoksu koostui yhdestä suorasta 30km rannasta. Käytännössä näimme siis koko matkan ajan maalikaupungin, joka ei tuntunut lähentyvät millään. Kun lämpöäkin oli riittävästi olo oli melko tukala. Loppumattomalta tuntuneen juoksun jälkeen maali lähestyi ja ylitin maaliviivan viidentenä. Jätin tuuletukset tekemättä, sillä tiesin, ettei minua tuloksissa tultaisi näkemään, sillä oikaisun takia hylkääminen oli itsestäänselvää. Fiilikset kisat jälkeen eivät tietysti ole olleet kovinkaan korkeat. Kunnon puolesta olisin kuitenkin kyennyt taistelemaan aivan kilpailun  kärkisijoista, mutta kun onnetar hylkää, niin lopputuloksena oli hylkäys. Näin kisastani tuli siis harjoitus.

Käyttäjien kommentit (0)

Lisää kommentti